Näin kirjoitti 24.8.2021 Helsingin sanomien kulttuuritoimittaja Suvi Ahola. Lopussa haaste Suville ja muille ikiomasta viljelijästä haaveileville.
Minäkin haluaisin ruokani tuottajaksi ikioman viljelijän
TÄNÄ ILTANA pohjoishelsinkiläisellä pysäköintipaikalla on taas vilinää, kun lähiseudun asukkaat hakevat tilaamiaan tuotteita Reko-torilta. Itsekin lähden noutamaan munia, vegaanisia karjalanpiirakoita, mustikoita sekä kasviskassia, jossa on porkkanoita, pikkusipuleita, pensaspapuja ja kurpitsa. Ja tietysti kimchiä raaseporilaiselta kaalinhapattajalta. Tarjolla on myös tuoretta kalaa, luomulihaa, viljatuotteita ja leivonnaisia, etnisiä ruokia ja hunajaa. Tuottajat tulevat eri puolilta Etelä-Suomea. Kaikki tämä maksaa enemmän kuin marketeissa, mutta se ei näytä haittaavan: juurekset ja munat ovat luomunakin niin halpoja, että asiakkaita parkkipaikalla riittää.
REKON KALTAINEN myynti- ja jakelumalli (nimi on lyhenne termistä rejäl konsumtion eli reilu kulutus) toimii siis hyvin. Vielä pitemmälle visioi Rafael Donner, entinen toimittaja ja nykyinen puutarhuriopiskelija ja Länsi-Uudenmaan slow food -yhdistyksen varapuheenjohtaja. Yhdistyksen tuoreessa julkaisussa Donner esittelee alun perin kanadalaisen idean siitä, että kuluttajaryhmillä – kuten meillä tapanilalaisilla – voisi olla suorastaan ikiomia viljelijöitä ja muita ruoantuottajia. Jos satakin perhettä hankkisi tuoreita elintarvikkeita samalta tuottajalta, se voisi taata tälle toimeentulon. Kuluttaja taas arvostaisi lyhyttä matkaa pellosta pöytään ja mahdollisuutta pysyä selvillä ruokansa alkuperästä.
Miten kiinnostava ajatus. Minäkin haluaisin ikioman viljelijän.
DONNER myöntää, että idea kuulostaa vielä utopialta, mutta hän perustelee sen toimivuutta mielestäni hyvin. Maataloudessa keski-ikä on nousemassa, eikä alalle aikovien nuorten (kuten 31-vuotiaan Donnerin) arvoperusta ole välttämättä sama kuin edeltävien sukupolvien. Tärkeää on toki saada elantoa, samoin se, että voi tehdä työtä yhteydessä vuodenaikoihin, luontoon ja sen kiertokulkuun. Yhtä merkittävää, ehkä käänteentekevääkin, on se, jos työ näkyy konkreettisesti siinä, miten maatalous vaikuttaa ilmastoon, maaperään ja veteen. ”Huolimatta haasteista – tai ehkä juuri niistä johtuen – näen viljelyn tulevaisuuden alana”, Donner kirjoittaa.
Tähän haasteeseen haluan vastata. Kunhan on kestävää tuotantoa, minä pysyn sen maksavana asiakkaana.
Kirjoittaja on HS:n kulttuuritoimittaja.
—-Vastaus Suvin kolumniin———-
Sen ei tarvitse olla utopiaa vaan se on ollut Suomessa mahdollista jo 10-vuotta. Toimittaja Suvi päättää sanansa: “Tähän haasteeseen haluan vastata. Kunhan on kestävää tuotantoa, minä pysyn sen maksavana asiakkaana.” Oletko Suvi valmis ? Me olemme. Liity mukaan ja ole mukana kestävässä tuotannossa jo nyt.