Eräs tuttavani kirjoitti viestin sadonkorjuuriemunsa keskeltä, jossa hän sanoi ” sadonkorjuu aiheuttaa jotain syvää hyvinvointia".
Olen täysin samaa mieltä eikä tuo tunne itselläni kuulu vain sadonkorjuuseen vaan kaikkiin viljelyn työvaiheisiin. Lause sai minut kovasti pohtimaan monenkirjavaa hyvinvointia ja mitä se oikeastaan on ja voisi olla.
Minulla on tällä kaudella ollut käsittämättömän arvokkaita hetkiä pellolla pääasiassa havainnoidessa toisten olemista ja tekemistä muun muassa sadonkorjuussa. Yksi näistä merkittävistä tapahtumista on olleet hetket viereisen Steinerkoulun oppilaiden kanssa. Tänä kesänä meillä kävivät esikoululaiset ja lukiolaiset useita kertoja. Lukion maatalousleirikin pidettiin keväällä meidän omalla pellolla. Ja mainittakoon, että leiriläisten suosiossa olivat nimenomaan fyysiset hommat eli kyllä sitähän tehtiin sitten tohinalla viikko. Yksi reipas ja mukava oppilas päätyi meille vielä kesätöihin kaupungin kesätyösetelin avustuksella.
Molempien oppilasryhmien kanssa puuhattuani huomasin, ettei ryhmien dynamiikassa ollut juurikaan eroja. Siinä missä pienet ja leikkisät esikoululaiset keksivät leikin touhuun kuin touhuun ja huomioivat ympäristöä uteliaalla innokkuudella, samaa leikkiin antautumista näkyi myös isompien oppilaiden keskuudessa. Mieleenpainuvinta oli huomata ryhmien ympäristön havainnointia ja erityisesti varsinkin pienille aina yhtä lumoavaa hyönteisten ja matojen tutkimista. Esikoululaiset suhtautuivat muihin maan asukkaisiin uteliaan kaverillisesti kuin jokainen uusi otus sisältäisi kutsun seikkailuun. Nuoriso taas käsitteli muun muassa matoja hyvin lempeästi ja hillitymmin, varoen tahallisesti satuttamasta.
Harjoittelijoiden kanssa tehty lapioanalyysi.
Mieleeni jäi myös romanialaispariskunta, jotka ovat aiempinakin vuosina työskennelleet pellolla ja tulivat tänäkin kesänä pariksi viikoksi pääasiassa kitkentäaikaan. Heistä oli suuri apu ja vaikkei meillä yhteistä kieltä olekaan niin hyvään kanssakäymiseen riittää oikeastaan hyvä tahto ja työhönohjaukseen googlen kääntäjä. Olemus ja eleet kertovat kaiken muun eikä sanoja aina edes tarvita.
Nämä hetket! Hymyilen vieläkin, kun mietin miten minulle tuli onnellinen olo, kun sain olla niissä mukana. Nähdä ja kokea toisten tapaa olla ja kokea. Myös talkoissa on usein mukana lapsia, joiden perhosten perässä juoksentelemista, matohotellin perustamista ja trampoliinilla temmeltämistä on mukava katsella. Mielihyvää ja hyvinvointia tuottaa tietysti peltoympäristö ja luonto ylipäätään, mutta yhtälailla kanssaihmiset, joita tämmöinen peltoyhteisö kokoaa yhteen.
Voisi sanoa, että olen oppinut taas tällä kaudella paljon pääasiassa siitä millaista on olla osana yhteisöä ja millaista miellyttävä kanssakäyminen on. Uteliaana ihmisenä juuri uuden oppiminen tuo minulle hyvinvointia. Tätä kaikkea se hyvinvointi voi kai olla, siis tämmöistä syvää liikuttumista hetkistä…ja paljon muuta.
Näin on kohta taas vierähtänyt yksi kausi lisää jalat maassa ja kasvot auringossa.
Terveisin
Teija
