Tiesittekö, että raparperi tuli Suomeen Herttoniemen kartanon kautta? Kartanonherra, kreivi ja sotamarsalkka Ehrensvärd sai v. 1755 raparperin siemeniä nykyaikaisen ekologian isänä tunnetulta ruotsalaiselta luonnontutkija Carl von Linnéltä (kirjassa: Nikula Oscar. 2011. Augustin Ehrensvärd 1710-1772). Tarkoitus oli varmistaa monipuolinen hyötypuutarha sekä ravinteikas ravinto kartanopuistossa sijaitsevan lastenkodin lapsille.
Nyt reilu 250 vuotta myöhemmin Herttoniemen kartanopuistossa vietettiin Helsinki-päivänä Raparperifestivaaleja. Juhlat mahdollisti Helsingin tapahtumasäätiö tuellaan. Musiikkia soitti läpi päivän DJ:t Volpe, Vilunki3000, DJ Sofa ja Tipa Hiihtopipo, ja kahvilasta sekä ruokakojuilta sai ostaa makeita ja suolaisia raparperiherkkuja. Pellon piknikalueella puolestaan pystyi nauttimaan omia eväitään sekä pelailla koko perheen pihapelejä. Halutessaan pääsi fiilistelemään myös peltosaunaan, jossa raparperinlehdet toimivat sujuvasti pefletteinä.
Raparperi huokutti kaupunkilaiset liikkeelle. Festarialue täyttyi nopeasti ja ensimmäiset vieraat saapuivat jo puoli tuntia ennen juhlien alkua kysellen: “Mistä sitä raparperia löytyy?”
Musiikin toi tunnelmaa ja auringon lämmössä oli mukavaa hengailla. Kaupunkipelto toimii siis myös koko perheen lähiluonto- ja puistopaikkana.
Oppi- ja makumatkan raparperien monimuotoisuuteen tarjosi raparperitasting -piste, jossa sai maistella eri raparperigeenikannoista valmistettuja mehuja. Eroa löytyi mehujen väreissä, mutta myös makeudessa sekä kirpeydessä. Eräs lapsi huudahti, “Tämähän maistuu ihan omenalta!”. Kyllä, tarkka makuaisti. Raparpeperi sisältää oksaalihapon lisäksi myös omenahappoa. Mukana oli tietty myös Kaupunkilaisten Omalla Pellolla Herttoniemessä ja Korsossa kasvaneista raparpereista tehtyä mehua.
Raparpereissakin löytyy arvokasta monimuotoisuutta ja eroja mm. koossa, värissä sekä makeudessa ja kirpeydessä. Tämä tuli monille tastingiin osallistuneille yllätyksenä. Usein kuului sanottavan, että “Luulin, että raparperia on olemassa vain yhdenlaista.”
Luke eli luonnonvarakeskus kasvattaa monimuotoisuutta varjellen Piikkiön tutkimustilallaan erilaisia raparperin lajikekantoja, joita saimme hakea tasting-mehuja varten. Vuonna 2015 se pyysi suomalaisia ilmoittamaan vanhoja raparperilajikkeita ja sai yli 700 vastausta. Analysoituaan nämä, ja se valitsi kokoelmiinsa 29 kasvikantaa, jotka muodostavat raparperin elävän geenipankin eli tieteellisen lajiketarhan. Osa löydetyistä raparperikannoista on todellisia monimuotoisuuden helmiä. Tämä Suomen kesän ensimmäinen “hedelmä” on Suomessa erityisen rakastettu kasvi ja levinnyt aina Utsjoelle saakka.
Luonnonvarakeskuksen monimuotoiset raparperigeenikannat, joita kasvatetaan Piikkiössä. Nämä lajikkeet ovat kehittyneet luonnonvalinnan myötä ja löydetty mökkien ja mummoloiden pihoilta. Ne on nimetty paikannimiensä mukaisesti ja siitä näkee raparperin levinneen Suomessa etelästä pohjoisimpaan kolkkaan.
Maailmalla raparperia nautitaan myös muussa muodossa kuin raparperipiirakassa. Esimerkiksi Iranissa villiraparperia kerätään vuorilta, aivan kuten suomalaiset keräävät mustikoita metsistä, ja raparperia käytetään erityisesti suolaisissa ruoissa sekä lääkekasvina. Myytäväksi kerätään kukkavarret, mikä voi suomalaisesta tuntua erityisen oudolta.
Raparperin valkaisu puolestaan on ollut suosittua erityisesti viktoriaanisen ajan Englannissa. Kuten monet suuret keksinnöt, myös raparperin valkaisu keksittiin vahingossa. Maineikkaan lontoolaisen Chelsea Physic Gardenin puutarhurit huomasivat v. 1817 kasvin juurakoiden peittyneen sattumalta talvea vasten syvään multaan. Tämän myötä pimeydessä kasvoi erityisen lempeän herkullisia versoja, joista tuli nopeasti suurta ja haluttua herkkua. Raparperia alettiin kasvattamaan pimeissä kasvatushalleissa ja satoa korjattiin vain kynttilän valossa. Valkaisu tapahtuu laittamalla ämpäri keväällä nousevan juurakon päälle ja estämällä tällä tavoin auringonvalon kosketuksen raparperiin. Kasvi kasvaa lämmössä vauhdilla, mutta saamatta valoa ei lehtiin ja ruotiin muodostu klorofyllejä eli viherhiukkasia. Lopputulos on pehmeän ja makean makuista ja väriltään vaaleaa raparperia.
Tynnyrin pimennossa kasvatettua valkaistua raparperia Korson Omalla Pellolla toukokuun puolivälissä. Vieressä tavallinen raparperi, joka on kasvanut huomattavasti hitaammin ja kasvattanut erityisesti lehteä.
Tänä vuonna Raparperifestivaaleilta ei löytynyt valkaistua raparperia, ehkä ensi vuonna sitten, mutta juhlissa oli mahdollista nauttia raparperia muuten monin tavoin. Metsäketun pizzeria Salosta tarjosi artesaani-raparperipizzaa, jonka makumaailma täytti …njammmm…. kaikki viisi makuaistimusta (makea, hapan, kirpeä, suolainen ja umami). Kyytipojaksi löytyi Uoma& Earthcare:n valmistamaa artesaani-raparperikombuchaa. Peltokahvilasta puolestaan sai tutumpia raparperiherkkuja kuten mehua, piirakkaa ja lettuja raparperihillolla. Tietenkin pellon luomurapareperia sai myös ostaa satomyyntipisteeltä mukaan kotiin ja valmistaa siitä kotona vaikkapa raparperipiirakkaa esim. Helsingin pormestarin reseptillä.
Raparperit loppuivat sekä piirakka upposi parempiin suihin ennen kuin ehdimme ottaa ainuttakaan kuvaa. Lettuja sen sijaan riitti juhlien loppuun saakka ja vaikka jono oli pitkä, kaikki tuntuivat nauttivan juhlien tunnelmasta, jonottamisesta huolimatta.
Helsingin pormestari on tarjonnut jo vuosikymmenten ajan Helsinki-päivänä raparperipiirakkaa kaupungintalolla. Mikä olisikaan siis parempi tapa viettää Helsinki-päivää kuin Raparperifestivaalit. Uusi ruokatapahtuma on luotu Helsinkiin.
Teksti ja kuvat: Terhi Suvilehto
