- Kyssäkaali: (Brassica oleracea var. gongylodes)
Kyssäkaali eli kaalirapi on kehittynyt villistä kaalista. Lajina se on melko nuori. Kyssäkaalista syödään maan päälle kehittyvä mehevä varsimukula. Kuori on vaaleanvihreä tai sinipunertava, mutta malto on aina vaalea. Maultaan kyssäkaali on mieto. Kyssäkaali sisältää C-vitamiinia jopa 60 mg/100g. Tämä vastaa 80 prosenttia aikuisen päivittäisestä saantisuosituksesta.
Kyssäkaalia käytetään lantun tai nauriin tavoin. Sitä voi syödä sellaisenaan taikka raakaraasteena. Kyssäkaalikuutiot sopivat hyvin lisäkkeeksi juustotarjottimelle. Kyssäkaalia voi myös keittää aterian lisäkkeeksi tai käyttää lämpimiin ruokiin. Se sopii hyvin keittoihin, patoihin, muhennoksiin ja gratiineihin.
Kyssäkaali säilytetään kylmässä, +2 - +4 asteen lämpötilassa.
Kyssäkaaliletut
- 1 kg tuoretta kyssäkaalia
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl ruokasoodaa
- 2 munaa
- suolaa
- pippuria
Kuori kyssäkaali ja raasta se. Sekoita raasteen joukkoon jauhot, sooda ja munat, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista letut voissa pienellä pannulla. Nauti kuumana esim. hapankerman kanssa. Ohje: Katja Lahti
Kyssäkaaliohjeita: Kyssäkaalisalaatti, kyssäkaali-porokeitto, keräkaali-kyssäkaalisalaatti
- Lanttu: (Brassica napus ssp. rapifera)
Lanttu on vanha viljelykasvi, joka on peräisin joko Pohjois-Euroopasta tai Siperiasta. Sitä on kuitenkin viljelty Pohjoismaissa ja Saksassa, joissa se onkin suositumpi juures kuin muualla. Suomessa lanttu tuli yleiseen tietoisuuteen 1800-luvulla. Ensimmäisiä kirjallisia mainintoja löytyy 1600-luvulta.
Lanttu sisältää paljon C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta. Paksun kuoren ansiosta lantun vitamiinipitoisuus säilyy kevääseen asti. Lantun kirpeä maku johtuu sen sisältämästä sinappiöljystä.
Lanttu-sana tulee suomenkieleen ruotsin sanasta planta = taimi. Alkujaan lanttu vaati esikasvatuksen eli taimet. Nykyään lantunsiemenet kylvetään suoraan avomaalle. Myös nimityksiä räätikkä ja räätikäs on käytetty. Englantilaiset oppivat lantun viljelyn ruotsalaisilta. Niinpä lanttu on englanniksi Swedish turnip tai swede. Myös rutabaga eli ”juuripässi” -nimitystä näkee
Lanttu on monikäyttöinen juures. Se kuuluu moniin perinneruokiin kuten lanttukukkoon ja lanttulaatikkoon. Yleisintä lantun käyttö on keittojuureksena liha- ja vihanneskeitoissa. Lanttu sopii hyvin raakaraasteena tai paloina rouskuteltavaksi. Erinomaisesti lanttu sopii myös pataruokiin, raasteohukaisiin ja juurespihveihin. Kuullotetut lanttukuutiot sopivat hyvin sian- ja lampaanlihan lisäkkeeksi.
Lanttu säilytetään kylmässä, +2 - +5 asteen lämpötilassa. Lanttua ei kannata laittaa muoviin, koska muovin sisällä se mätänee nopeasti.
- Kesäkurpitsa: (Cucurbita pepo)
Kesäkurpitsa eli zuccini on kotoisin Etelä-Amerikasta, jossa intiaanit viljelivät sitä jo kauan ennen eurooppalaisten saapumista. Kurkulle sukua olevan kesäkurpitsan käyttö on yleistynyt viime vuosina. Kesäkurpitsan hedelmät korjataan varhaisessa kehitysvaiheessa, jolloin ne painavat noin puoli kiloa ja niiden malto on kiinteä ja mehevä. Nuorena kesäkurpitsan kuorikin on vielä pehmeä, joten sitä ei tarvitse poistaa. Tavallisesti kesäkurpitsat muistuttavan väriltään ja ulkonäöltään kurkkua, mutta on olemassa myös keltaisia kesäkurpitsoita.
Kesäkurpitsaa käytetään monin tavoin. Sitä voi syödä sellaisenaan tai käyttää salaatteihin aivan kuten kurkkuakin. Se sopii mainiosti myös kypsennettäviin ruokiin kuten keittoihin, patoihin, paistoksiin ja leivonnaisiin. Kesäkurpitsaviipaleita voi myös grillata. Keitetty tai paistettu kesäkurpitsa sopii lihan ja kalan lisäkkeeksi. Kesäkurpitsan puolikaita voi myös täyttää esimerkiksi sieni- tai jauhelihakastikkeella ja kuorruttaa uunissa.
Kesäkurpitsa säilytetään +8 - +12 asteen lämpötilassa. Jos sopivanlämpöistä säilytyspaikkaa ei ole, tulee kesäkurpitsa säilyttää mieluummin liian lämpimässä kuin liian kylmässä lämpötilassa. Jääkaapissa se paleltuu ja vahingoittuu nopeasti. Kesäkurpitsa on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
- Basilika: (Ocimum basilicum)
Basilika on yksivuotinen pensasmainen ruoho, jolla on pienet valkoiset tai punertavat kukat haarojen latvakiehkuroissa. Basilikan kotiseutu on Intiassa, missä sitä pidetään kasveista pyhimpänä. Hindujen pyhä basilika on laji Ocimum sanctum; intialaiselta nimeltään Tulsi tai Tulasi.
Basilikan suvun nimi tulee kreikankielisestä sanasta "basileus", kuningas. Sitä onkin sanottu kuninkaiden yrtiksi.
Muista itämaisista yrteistä poiketen basilika menestyy lähes kaikkialla Euroopassa, vaikka onkin erittäin hallanarka ja kärsii kylmyydestä jo +5C :ssa. Basilika on erittäin arka kylmälle ja vedolle, se säilytetään huoneenlämmössä mielellään vesiastiassa.
Kotipuutarhassa basilikaa voi käyttää karkotekasvina torjumaan tuholaisia. Parvekkeella ja ovenpielissä basilika estää kärpäsien tuloa sisälle.
Basilikan maku on pehmeä ja muille mausteille tilaa antava. Se on hyvä mauste korvaamaan suolaa ja pippureita. Vaikka basilikaa pidetään ennen kaikkea tomaattiruokien mausteena ja valkosipulin seuralaisena, se sopii lähes kaikkeen maustamiseen. Sitä voi käyttää salaatteihin, papu-, herne-, peruna-, sieni-, kala- ja liharuokiin sekä myös leivonnassa. Basilikan oksat sopivat hyvin lisättäväksi viinietikka- tai ruokaöljypulloon makua antamaan.
Basilikan maku johtuu sen sisältämistä eteerisistä öljyista, jotka haihtuvat helposti ruuanlaitossa. Siksi se kannattaa lisätä ruokaan vasta ruuanvalmistuksen loppuvaiheessa.
Basilikaa ei tule leikata veitsellä, vaan se on parempi repiä, sillä se mössöytyy leikkulautaa vasten ja samalla häviää haihtuvia aromeja.
