Viljelijöiden ja kuluttajien kumppanuus vahvistaa paikallista omavaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. (julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä palstalla 10/2012) Monissa tämänhetkisissä talous- ja ympäristökriisiä käsittelevissä pohdinnoissa tunnutaan pidettävän kriisiä vain hetkellisenä notkahduksena tai kuoppana, josta tulisi pyrkiä ylös elvyttämällä taloutta, lisäämällä kasvua ja kehittämällä ympäristöä säästävää tekniikkaa. Elintärkeiden resurssien (vesi, ravinto, polttoaine) ehtymisen sekä ympäristöongelmien kriisiytymisen ristipaineessa tällaista katsantokantaa tulisi kuitenkin arvioida kriittisesti.
Monet tutkijat ovat esittäneet, että ylös kuopasta katsomisen sijaan meidän kehittyneiden teollisuusmaiden kansalaisten tulisi pikemminkin oppia katsomaan alas mäenharjalta ja pohtia, miten matka alaspäin kohti uudenlaista niukkuuden yhteiskuntaa olisi toteutettavissa niin, että inhimilliset vahingot jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Esimerkiksi Kreikassa työpaikkojen häviäminen ja elinkustannusten nousu ovat jo pakottaneet ihmiset etsimään selviytymiskeinoja uusista käytännön taidoista (puutarhanhoito, hunajan ja oliiviöljyn valmistus) sekä vahvemmasta yhteisöllisyydestä. Samaan aikaan ihmisten muuttovirta on talouskriisin seurauksena kääntynyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kaupungista kohti maaseutua.
Vastaavanlaista liikehdintää ei ole vielä Suomessa näköpiirissä, mutta kiinnostus ruoan lähituotantoa, omavaraisuutta ja uudenlaista yhteisöllisyyttä kohtaan on joka tapauksessa kasvussa. Ehkä näkyvin esimerkki tästä on helsinkiläisen Herttoniemen ruokaosuuskunnan viime vuonna aloittama Kaupunkilaisten oma pelto -projekti, joka on ensimmäinen Community Supported Agriculture -mallin (CSA) eli kumppanuusmaatalouden kokeilu maassamme.
Toiminta perustuu 1960-luvulla syntyneeseen ajatukseen uudenlaisesta kumppanuudesta viljelijöiden ja kuluttajien välillä: joukko kuluttajia sitoutuu ostamaan viljelijän sadon ja jakamaan taloudellisen riskin viljelijän kanssa.
Herttoniemen ruokaosuuskunta ei kuitenkaan tyytynyt kumppanuusmalliin sellaisenaan vaan muokkasi siitä omanlaisensa vuokraamalla Vantaalta reilun hehtaarin kokoisen pellon ja palkkaamalla puutarhurin viljelemään sitä. Mukana olevat kotitaloudet sijoittavat ennakkoon vuotuisen satomaksun ja osallistuvat talkootöihin omien mahdollisuuksiensa mukaan. Pellon sato jaetaan kaikkien kesken kerran viikossa. Saman mallin mukaista viljelytoimintaa aloitellaan nyt myös Turussa, Tampereella ja Oulussa.
Jos peltoprojektin kaltainen toimintamalli leviäisi laajemmalle, siitä voisi olla hyötyä, kun maailmantalous on epävakaalla pohjalla. Paljon julkisuutta saaneessa maabrändityöryhmän raportissa (2010) todetaan: "Suomalaisen maatalouden lähivuosikymmenien suuri haaste on kehittää sellaisia tuotantotapoja, jotka menestyvät maailmantalouden myrskyistä huolimatta. Omavaraisuudella ja paikallistalouden vahvistamisella on tässä suuri merkitys."
Kumppanuusviljely voisi osaltaan lisätä yhteiskunnallista selviytymiskykyä silloin, kun erilaiset häiriötilanteet ja kriisit leviävät nopeasti paikasta toiseen globaalin järjestelmän kiinteiden sidosten vuoksi. Kyvyn lisäämisen näkökulmasta kumppanuusmaatalouden vahvuutena voidaan pitää erityisesti paikallistalouden ja omavaraisuuden vahvistamista.
Kumppanuusviljely voisi osaltaan vahvistaa selviytymiskykyä myös sosiaaliselta kantilta. Aina 1950-luvulle saakka epäviralliset sukulais- ja naapuriavun verkostot olivat tärkeitä selviytymiskyvyn ylläpitäjiä, mutta sittemmin vastaavat valmiudet keskinäiseen apuun ovat olennaisesti heikentyneet.
Kaupunkilaisten oma pelto -projekti on jo ensimmäisen toimintavuotensa aikana onnistunut luomaan uudenlaista yhteisöllisyyttä hyvinkin eri-ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten välille. Tiivis yhteistyö pellon lähistöllä sijaitsevien koulujen sekä esimerkiksi Stadin Aikapankin kanssa on varmistanut sen, että myös osuuskunnan ulkopuoliset tahot pääsevät osallistumaan pellon toimintaan ja nauttimaan sen sadosta.
Tällainen yhteistoiminta on omiaan lisäämään ihmisten sosiaalista pääomaa: se vahvistaa heidän sosiaalisia verkostojaan ja keskinäistä luottamusta. Sosiaalisen pääoman määrä puolestaan vaikuttaa siihen, miten ihmiset sekä yksilöinä että kollektiiveina kykenevät toimimaan häiriö- ja muutostilanteissa.
Jos yhteiskunnallisen kehityksen annetaan edetä nykyiseen, monella tapaa kestämättömään suuntaan, matkastamme on tulossa hyvin kuoppainen. Tarvitsemme tulevaisuudessa lisää kumppanuusmaatalousviljelyn kaltaisia, yhteiskunnallista selviytymiskykyä vahvistavia toimintamalleja, jotta töytäisyt ja karahdukset alamäessä eivät muodostu kohtalokkaiksi.
Kirjoittajat: Timo Räikkönen on tutkija ja Herttoniemen ruokaosuuskunnan hallituksen jäsen. Olli Repo on osuuskunnan puheenjohtaja sekä Kaupunkilaisten oma pelto -konseptin kehittäjä.