Toissa keväänä en todennäköisesti tiennyt, mikä on raitajuuri. En koskaan ollut nähnyt palmukaalia, saati spagettikurpitsaa. Härkäpapu yhdistyi mielessäni äärimmäiseen fennoveganismiin (olin lainannut kerran kirjastosta sen yhden keittokirjan), mutta ihan varma en ollut, miltä sekään luonnossa näyttää. Ruokakuntani liityttyä Ruokaosuuskuntaan keväällä 2014, kahden aikuisen taloutemme arkiruokalista on mullistunut. Ruoka ja ruoanlaitto ovat olleet rakkaita, rentouttavia harrastuksia koko aikuisiän, mutta mukavuudenhaluaan sitä on helposti turvautunut samoihin, hyviksi havaittuihin resepteihin. Ruoanlaittoon on kotona kyllä saanut kulua aikaa - rentouttava harrastus jne. - mutta se menun suunnittelusteppi oikaistiin usein kävelemällä kauppahallin luottokauppiaalle kysymään, mikä juuri tänä viikonloppuna tuoretta on.
Oman pellon viikottaisen satokassin ilmestyttyä pöytäämme alkukesätä 2014 alkaen, päälaelleen on kääntynyt juuri aterioiden suunnittelufilosofia. Siinä missä aiemmin fiilispohjalta mietimme, mitä viikonloppuna tekisi mieli syödä, nyt katsotaan sato-osuutta sillä silmällä. Viikon ruokalista rakentuu nyt käytännössä satokassin sisällön ympärille; nopeimmin pilaantuvista on loihdisttava uusia ruokalajeja heti samana tai seuraavana päivänä, ja viikonlopun menu täytyy suunnitella ilahduttavan usein ennen näkemättömän kasviksen varaan. Onneksi ruokaosuuskuntalaiset ovat vaihtaneet reseptejä innokkaasti esimerkiksi Facebook-seinällä, ja Google ON maailman paras keittokirja, olipa kädessä sitten ennen koke(ile)maton juures tai kurpitsalajike.
Intoillessani sato-osuuden mullistavasta vaikutuksesta kotikeittiööni sekä siitä kuinka pidän arvossa sitä, että tunnen ruokani syntyperän, hyvä ystäväni, maatilalla kasvanut, naurahti kuivasti, että "Jaa, sinäkin teet sitten paluuta juurille." Mitenkään ainutkertaisia tässä ei taideta olla, kuten päivän uutinen suomalaisen superruoan paluusta osoittaa. Hyvä niin, sillä terveen maan tuoreista tuotteista nauttiessa, ruoan alkuperän ja laadun merkitys on korostunut entisestään.
Ylimääräisenä bonuksena autoton kaupunkilainen ruokakuntamme, jolle palstaviljelyn kaltainen harrastus ei olisi edes mahdollinen, on oppinut valtavan paljon maasta ja sen viljelystä. Viljelysuunnitelmiin perehtyminen osuuskunnan tapaamisissa kannattaa, ja keskustelut viljelijöidemme Heidin ja Anniinan kanssa ovat osoittautuneet todella arvokkaiksi, kun toisen osapuolen jokaisesta lauseesta oppii jotakin uutta.
Kaksi kesäämme Kaupunkilaisten oman pellon osakkaina eivät ole olleet veljeksiä; kesän 2014 pitkä kuuma, kuiva jakso, ja toisaalta kuluneen kesän 2015 alkupuolen viileys ja kosteus ovat asettaneet omat haasteensa pellon tuotteille. Eri kasvit ovat selvästi viihtyneet erilaisina kesinä, ja tuottaneet kulloinkin hyvin satoa. Säätila ja -ennusteet kiinnostavatkin ruokaosuuskuntalaista ehkä enemmän kuin keskivertokaupunkilaista. Kuluneen viikon kylmät halla- ja jopa pakkasyöt veivät viimeiset kesävihannekset, ja se vähän harmittaa, vaikka kuuluukin luonnolliseen vuodenkiertoon.
Kuinka paljon kuiva, kylmäksi kertaheitolla heittäytynyt syksy tuntuu osakkaiden loka-marraskuun sato-osuuksien koossa, on pitkälti kiinni ruokaosuuskuntalaisten omasta aktiivisuudesta. Huomenna sunnuntaina on jälleen kuukausitalkoot, joissa on tarkoitus nostaa punajuurta ja porkkanaa. Mitä aktiivisemmin ruokaosuuskuntalaiset loppuvuoden talkoisiin etsiytyvät, sitä suurempi osa sadosta saadaan ajoissa mukaan sadonjakoon.
Oma pelto on yhteinen juttu.
Veera Ristikartano (@veeris Twitter, Instagram) Kaupunkilaisten oman pellon vankkumaton fani vuodesta 2014 Ruokaosuuskunnan hallituksen jäsen 2015