Kuluneella viikolla on vietetty kansainvälistä kumppanuusmaatalousviikkoa, jota Suomen kumppanuusmaatalousyhdistys juhlisti teemalla “Kumppanuusmaatalous on muutakin kuin ruokaa”. Kumppanuustilat eri puolilta Suomea tuottivat aktiivisesti somepostauksia ja myös Helsingin Sanomissa julkaistiin perustajajäsenen Olli Revon mielipidekirjoitus, jossa kannustettiin paikallisia asukkaita ja viljelijöitä yhteistyöhön. Viikko huipentui perjantaina “Kumppanuuskeskustelut goes live” -webinaariin, jossa oli paikalla tuottajien lisäksi myös tutkijoita ja oppilaitosten edustajia sekä muita aiheesta kiinnostuneita. Webinaarissa toinen perustajajäsenporukasta ja kumppanuusmaataloutta tutkiva tohtoritutkija Galina Kallio jakoi kokemuspohjaista tietoaan kumppanuusmaatalouden moninaisista malleista Suomesta ja Australiasta. Mutta kerrataanpa ensin lyhyesti mitä kumppanuusmaatalous on.
Kumppanuusmaatalous pähkinänkuoressa
Kumppanuusmaataloudeksi tai kumppanuusviljelyksi (CSA – Community Supported Agriculture) kutsutaan toimintamallia, jossa paikallinen ruoantuotanto pohjautuu tuottajan ja kuluttajan väliseen sopimukseen. Kuluttaja tilaa tuottajalta sato-osuuden ennakkoon, useimmiten jo varhain keväällä, ja tuottaja saa ennakkoon maksetuista sato-osuusmaksuista vuotuisen budjetin työn toteutukseen. Kumppanuusmaatilat voivat olla joko kuluttajavetoisia, jossa joukko kuluttajia laativat sopimuksen viljelijän kanssa tai tuottajavetoisia, jossa tuottaja kerää joukon kuluttajia, joiden kanssa luoda sopimus. Molemmissa kumppanuusmaatalouden malleissa tuottaja ja kuluttaja jakavat yhdessä tuotannon riskit ja hyödyt.
Ruoan tuottajan ja kuluttajan välille syntyy siis vuorovaikutus. Kuluttajan suhde ruokaan vahvistuu: hän tietää, mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu sekä pystyy myös vaikuttamaan toiveineensa tuotantoon. Tuottaja puolestaan kokee työssään uudenlaista merkityksellisyyttä ja varmuutta: ruoan kuluttajalla on kasvot ja tulot ovat turvattu.
Itsepoimintasta on tullut suosituin tapa noutaa sato-osuus Kaupunkilaisten Omalla Pellolla. Samalla kuluttaja voi virkistäytyä ja nauttia luonnon tuoksuista ja äänistä kaupunkipellolla. Kuva: Terhi Suvilehto
Ruokaliikkeiden kehitys ilmentää ajankuvaa
Ruoka on paitsi ravintoa myös kulttuuria, joka kehittyy ympäristön, olosuhteiden ja ihmisten myötävaikutuksesta. Galina Kallio esitteli webinaarissa marginaalissa olevan kestävän ruokaliikkeen kehitystä. Kerron tässä omin sanoin esityksestä mieleeni jääneistä asioista.
Kumppanuusmaatalouden katsotaan syntyneen n. 1970-luvulla Japanissa, kun tokiolaisia perheenäitejä halusivat saada kasviksensa ilman torjunta-aineita ja ottivat yhteyttä paikalliseen maanviljelijään. Naiset loivat lähialueen viljelijöiden kanssa Teikei-sopimuksen, jossa he lupautuivat ostamaan koko peltosadon, mikäli viljelijät työskentelisivät luonnonmukaisesti. Samoihin aikoihin toisaalla syntyi permakulttuuriliike. Nämä molemmat olivat saaneet vaikutteita jo aikaisemmin kehittyneistä biodynaamisuudesta, luomusta ja reilusta kaupasta. Vuosisadan loppupuolella on syntynyt myös muita ekologisuutta, reiluutta ja yleensä myös paikallisuutta korostavia ruokaliikkeitä, kuten slow food, ruokapiirit, lähiruokabuumi, kaupunkiviljely ja REKO-piirit.
Kuvakaappaus webinaarista ja Galina Kallion esittämä aikajana ruokaliikkeiden kehityksestä.
Galina pohti, mikä olisi seuraava ruokaliikkeen kehitysaskel. Viime vuosina on yhä enemmän puhuttu uudistavasta viljelstä ja hiiliviljelystä ja niiden myötä on agroekologia nosteessa. Siinä yhdistyy piirteitä näistä kaikista edellä mainituista ruokaliikkeistä ja ruoantuotannon menetelmistä. Kaikissa yhteistä on suuri arvostus ruokaa ja sen tekijää kohtaan sekä halu huomioida myös luonnon hyvinvointi ja planetaariset rajat.
Monimuotoisesta liiketoiminnasta turvaa kumppanuusmaatiloille
Yhteistä Galinan Kallion tutkimuksessa mukana oleville australialaisille kumppanuusmaatiloille on liiketoiminnan monimuotoisuus, joten ansiot eivät ole pelkästään satomyynnin varassa. Tämä on tärkeää, sillä myös riskit ovat eri luokkaa kuin Suomessa: useat tilalliset olivat joskus menettäneet koko sadon luonnonilmiöiden kuten metsäpalojen tai tulvien vuoksi. Esimerkkitiloilla oli kauppapuutarhan lisäksi myös mm. catering- ja maatilakauppatoimintaa, torimyyntiä sekä tapahtumia. Sopimusosapuolina oli kuluttajien lisäksi myös ravintoloita, jotka ostivat kerralla enemmän. Tiloilla voitiin harjoittaa myös ei-rahallista vaihtokauppaa yhteistyökumppaneidensa kanssa. Eräs esimerkkitila oli aloittanut toimintansa tavallisella torimyynnillä. Kun sadon ostivat viikko toisensa jälkeen samat tutut kanta-asiakkaat, muuttivat he toimintansa kumppanuussopimuksiin. Tilalla koulutettiin myös useita harjoittelijoita, jotka pääsivät oppimaan CSA-mallista ja osa perusti myös oman CSA-tilan. Osalla tiloista oli myös eläimiä, kuten vuohia, hevosia, kanoja, lehmiä ja possuja. Eläimillä oli erilaisia rooleja, ja ne lisäsivät tilojen omavaraisuutta.
Tutkija Galina Kallio haluaa antaa viljelijälle reilun korvauksen käyttämästään ajasta työpanoksen muodossa. Lisää hänen kokemuksistaan voi lukea www.galinakallio.fi.
Kuva: galinakallio.fi
Suomeen kumppanuusmaatalous on tullut Ranskan kautta, kun ranskalainen Jocelyn Parrot kävi puhumassa 14 vuotta sitten ja syttyi kipinä perustaa Kaupunkilaisten Oma Pelto. Tällä hetkellä Suomessa on reilu 20 kumppanuusmaatilaa, joista suurin osa jakaa sitoutuneille kuluttajille sato-osuuksia vihannespuutarhalta. Myös hunaja- tai omenatuotantoon keskittyneitä tiloja löytyy. Osa suomalaisistakin tiloista on ruoan kumppanuusviljelyn lisäksi erikoistunut myös muunlaiseen toimintaan myyden erilaisia tuotteita tai palveluita kuten esim. hapatettuja kasviksia (Uoma Earth ja Uoma Wild & Sour) tai koulutus-, kokous- ja juhlatilatarjontaa sekä majoitusta (Niipalan tila). Osa toimijoista järjestää myös erilaista kurssitusta kuten esimerkiksi opastusta kestävään elämäntapaan (Jalotus). Myös hankerahoitusten hyödyntäminen on yleistä.
Agroekologista oppia on tärkeää jakaa eteenpäin ja kurssit tuovat myös lisätuloa kumppanuusmaatilan liiketoimintaan. Kesällä 2023 Niipalan tilalla järjestettiin EOV-kurssi (Ecological Outcome Verification) joka antaa konkreettiset mittaustyökalut maan hyvinvoinnin arvioimiseen. Kuva: Niipalan tilan kuva-arkisto
Kaupunkilaisten Oma Pelto laajentaa tänä vuonna toimintaansa tuoden mukaan uuden itseviljelymallin, jossa voi kasvattaa kasviksensa itse mutta ammattilaisen tukemana. Jo parin vuoden ajan Omalla Pellolla on päässyt poimimaan sato-osuutensa itse pellolta valmiiksi kerätyn satokassin sijasta. Nyt uusi itseviljelymalli mahdollistaa entistä syvemmän yhteyden muodostumisen sekä ruokaan että luontoon, kun pellolle pääsee myös hoitamaan omia viljelypenkkejään läpi kasvukauden.
Mahdollisuuksia ruokamurrokseen
Maailmalla kumppanuusmaatalous on huomattavasti tunnetumpaa kuin Suomessa. Vuonna 2017 CSA-tilojen osuus oli joidenkin tilastojen mukaan Kaliforniassa jopa 30% ruokatalouden kokonaismyynnistä. Suomessa kumppanuusmaatalous on vielä pientä, mutta sillä on valtavasti potentiaalia olla osa ruokamurrosta rakentamassa paikallisia, kestäviä ruokajärjestelmiä sekä tuoda toimeentuloa ja turvaa pientuottajalle. Sopimuspohjainen tuotanto myös varmistaa, että satoa tuotetaan vain tarvittava määrä ja täten hävikkiä ei pääse syntymään. Muotoa on helppo hyödyntää myös muilla ruoantuotannon sektoreilla kuin kauppapuutarhatoiminnassa. Toteutustavat ovat joustavia ja rakentuvat aina paikallisten olosuhteiden ja toteuttajien mukaisesti. Koska sopimusmalleja ei ole etukäteen saneltu, voi jokainen tuottaja luoda ne helposti omaan toimintaansa sopiviksi.
Pienviljelijä hyötyy mallista huomattavasti. Hän saa sadostaan suoran korvauksen ilman välikäsiä ja voi kiireisen satokauden aikana keskittyä markkinoinnin sijaan olennaisimpaan – eli huolehtimaan laadukkaan sadon kasvattamisesta. Kumppanuusmaatalousmallia on kuitenkin helppo skaalata myös pienviljelyä laajempaan tuotantoon esimerkiksi luomalla kumppanuussopimuksia henkilöstöravintoloiden tai ravintolaketjujen tai muiden jatkojalostukseen keskittyneiden yritysten kanssa.
Kesällä 2023 Niipalassa toteutettiin holistisesti suunniteltu laidunnuskokeilu yhteistyökumppaneiden hiehoilla. Yhteisöllinen lähestymistapa ruoantuotantoon mahdollistaa mm. tuotannon monimuotoisuuden ja uusien toimijoiden pääsemistä ruoantuotannon pariin. Kuva: Niipalan tilan kuva-arkisto
Ruoan ostaminen palveluna tulevaisuutta?
Mutta miten kumppanuusmaataloustutkija näkee suomalaisen kumppanuusmaatalouden tulevaisuuden? Galina Kallion mielestä meidän tulisi muuttaa ajatustamme ruoan hinnoittelusta. Kumppanuusmaataloudessa maksettaisiinkin viljelijän tekemästä työstä, eikä ruuan määrästä. Näin ruokaa ei hinnoiteltaisi kilotavarana vaan palveluna, jonka viljelijä tekee puolestamme. Kun ihmiset ajattelisivat tällä tavoin, olisi heidän helpompi maksaa ruoasta niin, että myös tuottajalle jäisi reilu korvaus. Samalla kuluttaja osallistuu maan hoitoon ottamalla vastuuta maaperän hyvinvoinnista.
Kumppanuusmaatalous on siis muutakin kuin ruokaa. Se on yhdessä tekemistä, uusien asioiden oppimista ja yhteisöllisyyttä. Se on ihmisiä, joiden kanssa jakaa saman arvot, maailmankuvan ja ihmettelyn aiheet sekä vastuun jakamista ja halun muuttaa maailmaa.
Kumppanuusmaatalous on yhteyttä ruokaan, luontoon ja ihmisiin sekä mahdollisuus vaikuttaa.
Teksti: Terhi Suvilehto