Viewing entries in
Sadonjako 2014
PUNAKAALI (Brassica oleracea var. capitata)
Vaikka kaali onkin vanha viljelykasvi, on punakaali ollut pitkään valkokaalia tuntemattomampi. Vasta 1900-luvulla on sen merkitys viljelykasvina kasvanut. Se muistuttaa valkokaalia, mutta sen sisältämät punaiset väriaineet peittävät lehtivihreän. Värin punaisuusaste voi vaihdella. Lehtiruodit ovat valkoiset, minkä ansiosta suikaloitu punakaali on hyvin koristeellista. Kooltaan punakaali on valkokaalia pienempi, kiinteä ja maultaan makeahko. Se on myös valkokaalia C-vitamiinipitoisempi.
Punakaali soveltuu samoihin ruokalajeihin kuin valkokaalikin. Siitä saa kauniin ja maukkaan salaatin punaviinimarjojen, appelsiini- tai ananaspalasten kanssa. Uunissa tai padassa haudutettu punakaali käy ruokien lisäkkeeksi. Sitä keitettäessä tulee keitinliemeen lisätä etikkaa tai sitruunamehua, että väri säilyisi mahdollisimman hyvin.
Punakaali säilyy parhaiten kylmässä, +2 - +4 asteen lämpötilassa. Punakaali, kuten kaikki muutkin kaalit, on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.
SPAGETTIKURPITSA (Cucurbita pepo)
Spagettikurpitsa on yksi kurpitsan lajikkeista. Se on kehitetty 1930-luvulla, ja tuli muotiin 1980-luvulla, kun kaivattiin entistä kevyempiä vaihtoehtoja tavallisen spagetin sijaan. Ulkomuodoltaan spagettikurpitsa muistuttaa isoa hunajamelonia. Se saattaa olla väriltänsä vaalea, vaaleankeltaisesta oranssiin valkoisilla viiruilla tai vihreä valkoisilla viiruilla. Nimensä se on saanut siitä, että keitetyn spagettikurpitsan malto on spagettimaista. Raakana malto on kiinteä. Maultaan spagettikurpitsa on mieto.
Siemenet on hyvä poistaa ennen kypsentämistä.
Siemenet voi paahtaa rapeiksi uunissa kuten muutkin kurpitsansiemenet. Ennen paahtamista ne on irrotettava, puhdistettava ja huuhdeltava. Ne voi paahtaa sellaisenaan tai maustettuna.
Kurpitsa keitetään suolalla maustetussa vedessä tai kypsennetään uunissa noin 200 asteessa. Kurpitsan voi asettaa leikkuupinta vasten uunivuokaa ja folio suojaamaan päältä. Kurpitsan olisi siis hyvä pysyä kosteana uunissa.
Puolikkaan kurpitsan keittoaika on koosta riippuen noin 30-50 minuuttia tai paloina 15-20 minuuttia. Kurpitsa on kypsää kun haarukka uppoaa pehmenneeseen maltoon.Kypsän kurpitsan sisus kaavitaan lusikalla tai haarukalla tarjolle. Lisänä voi tarjota kasvis-, liha- tai kalakastiketta. Spagettikurpitsa käy myös pata- ja laatikkoruokiin, keittoihin ja muhennoksiin.
Säilytä kurpitsaa viileässä. Kurpitsat ovat herkkiä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää tomaattien, omenoiden tai muiden runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.
Kastike keitetyn spagettikurpitsan kanssa
Kaada kasariin:
1,5 - 2,5 dl kermaa
1 dl parmesaaniraastetta
Kourallinen silputtua lehtikaalia
Kiehuttele sakeaksi, ohenna tarvittaessa maidolla.
Tarjoile kurpitsaan sekoitettuna, voit myös täyttää seoksella kurpitsanpuolikkaan ja gratinoida pinnan nopeasti kuumassa uunissa.
Resepti by Vaimomatskuu -boggaaja
1. Härkäpapu (Vicia faba)
Kylmänkestävä härkäpapu kuuluu virnan sukuun, ja on yksi vanhimmista ja ehkä vanhin viljelty palkokasvi. Tietoja härkäpavun käytöstä on 4500 vuoden takaa. Todennäköisesti se on kotoisin Lähi-idän ja Välimeren seuduilta.
Suomeen härkäpavun toivat kiertävät munkit jo 1200-luvulla. Se oli Mauno Ladonlukon maalaissa vuodelta 1234 niiden kasvien joukossa, joista oli maksettava kirkolle kymmenykset. Tunnetaan myös pelto-, hevos- ja talonpoikaispavun nimellä. Tärkeä valkuaislähde: siemenet sisältävät proteiinia lähes 30 %.
Nuoret palot keitetään miedossa suolavedessä 10–15 min. ja tarjotaan voilla tai öljyllä höystettyinä yrttien kera tai niitä voi käyttää kuten papuja yleensä: patoihin, muhennoksiin, keittoihin jne.
Kuivatut pavut liotetaan yön yli ennen keittämistä, keittoaika n. tunti.
Pavut säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa, mieluiten muovipussissa. Kypsät pavut voi kuivata ja säilyttää esim. paperipussissa tasalämpöisessä, kuivassa paikassa.
Palkokasvit ovat herkkä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
Punajuuri (Beta vulgaris var. vulgaris)
Punajuuri on sokerijuurikkaan serkku. Se on Välimeren maiden vanha viljelykasvi, joka tuli Pohjoismaihin ja Suomeen melko myöhään.
Punajuuri muodostaa mehevän mukulan, joka voi olla pyöreä, litteänpyöreä, munanmuotoinen tai pitkänomainen lajikkeen mukaan. Hyvä punajuuri on tasainen, voimakkaan tummanpunainen ja pinnaltaan sileä.
Punajuuri sisältää nitraatteja, jonka takia se ei sovellu aivan pienten lasten ravinnoksi. Punajuuren kuorta, kantaa ja juuren päätä ei tule poistaa ennen keittämistä, ettei punainen väriaine valu keitinveteen. Suomessa viljellään myös valko-, kelta- ja raitajuurikkaita. Nykyisin suositellaan käyttämään punajuurta vain kunnolla kypsennettynä.
Punajuuri on erityisesti joulunajan juures. Kotioloissa se tunnetaan perinteisesti etikkasäilykkeenä. Tuoretta punajuurta on totuttu kypsentämään myös erilaisiin ruokiin. Monen mielestä punajuuri maistuu parhaalta uunissa paahdettuna. Hyvää se on myös pihveissä, padoissa, muhennoksissa, laatikoissa ja keitoissa. Punajuurikakkua voi tehdä porkkanakakun tapaan. Klassisiin punajuuriruokiin voi lukea rosollin, borssin ja Lindströmin pihvit.
Tuoretta punajuurta säilytetään kylmässä, +2 - +5 asteen lämpötilassa.
Kaupunkilaisten oman pellon sato vk 33
1. Pavut (Phaseolus vulgaris)
Papuja viljeltiin Euroopassa jo antiikin aikoina. Suomessa viljeltävät pensaspavut ovat lähtöisin Väli-Amerikasta.
Kaikkiaan tunnetaan toistakymmentä kasvisukua, joiden eri lajeja kutsutaan pavuiksi. Ne kasvavat salkomaisina tai pensasmaisina. Poikkileikkaukseltaan palot ovat pyöreitä tai litteitä ja niitä on väriltään vihreitä, keltaisia ja violetteja.
Taitepapu on vihreä ja pyöreäpalkoinen. Vahapapu on keltainen. Sen palko voi olla litteä tai pyöreä. Leikkopapu on vihreä ja litteäpalkoinen.
Kaikissa pavuissa on runsaasti proteiinia ja ravintokuitua.
Pavut käytetään ruuanvalmistuksessa palkoineen. Ne tulee aina keittää ennen käyttöä, sillä ne sisältävät haitallisia glykosideja. Glykosidit kuitenkin hajoavat kymmenen minuutin keittämisen jälkeen.
Pavut keitetään kokonaisina tai paloiteltuina. Keitettyjä papuja voi tarjota liha- tai kalaruokien lisäkkeenä. Niitä voi käyttää myös salaatteihin, keittoihin ja pataruokiin.
Pavut säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa, mieluiten muovipussissa. Palkokasvit ovat herkkä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
2. Kurkku (Cucumis sativus)
Kurkku on peräisin Pohjois-Intiasta Himalajan juurelta, jossa kasvavista katkeranmakuisista villikurkuista on jalostettu nykyään viljeltävät miedot kurkkulajit. Kurkku kuuluu melonien ja kurpitsojen sukuun.
Kurkusta on monenlaisia muunnoksia, joista pitkä kasvihuonekurkku on tavallisin.
Kurkku on kevyttä ja monikäyttöistä. Se sopii sellaisenaan salaatteihin, leivälle sekä dipattavaksi ja siitä voi lingota myös mehua. Kurkusta tehtävät kylmät keitot ovat erinomaista hellepäivän syötävää. Kurkku sopii lämpimiin ruokiin kuten patoihin, keittoihin, viipaleina paistettavaksi sekä keitettynä tai höyrytettynä kevyeksi lisäkkeeksi.
Kotimaista kurkkua ei tarvitse kuoria, se ainoastaan huuhdellaan, ennen käyttöä.
Kurkku sisältää 97% vettä ja sen energiapitoisuus on hyvin pieni.
Vesipitoisuutensa takia kurkku on herkkä lämpötilojen vaihtelulle. Liian lämpimässä se nahistuu ja liian kylmässä se taas paleltuu. Ihanteellinen säilytyslämpötila olisi +10 - +14 astetta. Kurkku pakataan muovikelmuun, joka estää sitä nahistumasta. Kelmuun pakattuna sitä voi säilyttää kotona huoneenlämmössäkin. Kurkku on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
3. Avomaankurkku (Cucumis sativus)
Avomaankurkku on kasvihuonekurkkua lyhyempi ja ulkokuoreltaan rosoisempi. Nimensä mukaisesti sitä kasvatetaan avomaalla, mutta nykyään myös avomaankurkun kasvihuoneviljely on yleistymässä. Kasvihuoneviljely takaa tasaisemman laadun.
Avomaankurkkua on tarjolla elo-syyskuussa. Parhaimmat kurkut ovat 5-15 cm mittaisia, vihreitä ja napakoita.
Avomaankurkkua käytetään pääasiassa säilöntään, suolakurkuiksi ja erilaisiksi pikkelseiksi. Tuore avomaankurkku on kuitenkin hyvää myös tavallisen kurkun tapaan käytettynä.
Avomaankurkku säilyy parhaiten +10 - +14 asteessa. Avomaankurkku on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
Vanhanajan kurkkusalaatti
1 iso kurkku
½ dl sokeria
1 tl suolaa
tillisilppua
2 rkl etikkaa
Leikkaa kurkku viipaleiksi.Pane kurkkuviipaleet kerroksittain sokerin, suolan ja tillin kanssa kulhoon.
Lisää etikka. Sekoita varovasti kahden lusikan avulla nostellen.
Tarjoa kylmänä ja raikkaana. Koristeeksi voit ripotella tillisilppua.
Resepti: Helsingin Sanomat
- Kyssäkaali: (Brassica oleracea var. gongylodes)
Kyssäkaali eli kaalirapi on kehittynyt villistä kaalista. Lajina se on melko nuori. Kyssäkaalista syödään maan päälle kehittyvä mehevä varsimukula. Kuori on vaaleanvihreä tai sinipunertava, mutta malto on aina vaalea. Maultaan kyssäkaali on mieto. Kyssäkaali sisältää C-vitamiinia jopa 60 mg/100g. Tämä vastaa 80 prosenttia aikuisen päivittäisestä saantisuosituksesta.
Kyssäkaalia käytetään lantun tai nauriin tavoin. Sitä voi syödä sellaisenaan taikka raakaraasteena. Kyssäkaalikuutiot sopivat hyvin lisäkkeeksi juustotarjottimelle. Kyssäkaalia voi myös keittää aterian lisäkkeeksi tai käyttää lämpimiin ruokiin. Se sopii hyvin keittoihin, patoihin, muhennoksiin ja gratiineihin.
Kyssäkaali säilytetään kylmässä, +2 - +4 asteen lämpötilassa.
Kyssäkaaliletut
- 1 kg tuoretta kyssäkaalia
- 2,5 dl vehnäjauhoja
- 1 tl ruokasoodaa
- 2 munaa
- suolaa
- pippuria
Kuori kyssäkaali ja raasta se. Sekoita raasteen joukkoon jauhot, sooda ja munat, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista letut voissa pienellä pannulla. Nauti kuumana esim. hapankerman kanssa. Ohje: Katja Lahti
Kyssäkaaliohjeita: Kyssäkaalisalaatti, kyssäkaali-porokeitto, keräkaali-kyssäkaalisalaatti
- Lanttu: (Brassica napus ssp. rapifera)
Lanttu on vanha viljelykasvi, joka on peräisin joko Pohjois-Euroopasta tai Siperiasta. Sitä on kuitenkin viljelty Pohjoismaissa ja Saksassa, joissa se onkin suositumpi juures kuin muualla. Suomessa lanttu tuli yleiseen tietoisuuteen 1800-luvulla. Ensimmäisiä kirjallisia mainintoja löytyy 1600-luvulta.
Lanttu sisältää paljon C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta. Paksun kuoren ansiosta lantun vitamiinipitoisuus säilyy kevääseen asti. Lantun kirpeä maku johtuu sen sisältämästä sinappiöljystä.
Lanttu-sana tulee suomenkieleen ruotsin sanasta planta = taimi. Alkujaan lanttu vaati esikasvatuksen eli taimet. Nykyään lantunsiemenet kylvetään suoraan avomaalle. Myös nimityksiä räätikkä ja räätikäs on käytetty. Englantilaiset oppivat lantun viljelyn ruotsalaisilta. Niinpä lanttu on englanniksi Swedish turnip tai swede. Myös rutabaga eli ”juuripässi” -nimitystä näkee
Lanttu on monikäyttöinen juures. Se kuuluu moniin perinneruokiin kuten lanttukukkoon ja lanttulaatikkoon. Yleisintä lantun käyttö on keittojuureksena liha- ja vihanneskeitoissa. Lanttu sopii hyvin raakaraasteena tai paloina rouskuteltavaksi. Erinomaisesti lanttu sopii myös pataruokiin, raasteohukaisiin ja juurespihveihin. Kuullotetut lanttukuutiot sopivat hyvin sian- ja lampaanlihan lisäkkeeksi.
Lanttu säilytetään kylmässä, +2 - +5 asteen lämpötilassa. Lanttua ei kannata laittaa muoviin, koska muovin sisällä se mätänee nopeasti.
- Kesäkurpitsa: (Cucurbita pepo)
Kesäkurpitsa eli zuccini on kotoisin Etelä-Amerikasta, jossa intiaanit viljelivät sitä jo kauan ennen eurooppalaisten saapumista. Kurkulle sukua olevan kesäkurpitsan käyttö on yleistynyt viime vuosina. Kesäkurpitsan hedelmät korjataan varhaisessa kehitysvaiheessa, jolloin ne painavat noin puoli kiloa ja niiden malto on kiinteä ja mehevä. Nuorena kesäkurpitsan kuorikin on vielä pehmeä, joten sitä ei tarvitse poistaa. Tavallisesti kesäkurpitsat muistuttavan väriltään ja ulkonäöltään kurkkua, mutta on olemassa myös keltaisia kesäkurpitsoita.
Kesäkurpitsaa käytetään monin tavoin. Sitä voi syödä sellaisenaan tai käyttää salaatteihin aivan kuten kurkkuakin. Se sopii mainiosti myös kypsennettäviin ruokiin kuten keittoihin, patoihin, paistoksiin ja leivonnaisiin. Kesäkurpitsaviipaleita voi myös grillata. Keitetty tai paistettu kesäkurpitsa sopii lihan ja kalan lisäkkeeksi. Kesäkurpitsan puolikaita voi myös täyttää esimerkiksi sieni- tai jauhelihakastikkeella ja kuorruttaa uunissa.
Kesäkurpitsa säilytetään +8 - +12 asteen lämpötilassa. Jos sopivanlämpöistä säilytyspaikkaa ei ole, tulee kesäkurpitsa säilyttää mieluummin liian lämpimässä kuin liian kylmässä lämpötilassa. Jääkaapissa se paleltuu ja vahingoittuu nopeasti. Kesäkurpitsa on herkkä etyleenille, joten sitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä. Runsaasti etyleeniä tuottavat mm. omena, avokado, banaani.
- Basilika: (Ocimum basilicum)
Basilika on yksivuotinen pensasmainen ruoho, jolla on pienet valkoiset tai punertavat kukat haarojen latvakiehkuroissa. Basilikan kotiseutu on Intiassa, missä sitä pidetään kasveista pyhimpänä. Hindujen pyhä basilika on laji Ocimum sanctum; intialaiselta nimeltään Tulsi tai Tulasi.
Basilikan suvun nimi tulee kreikankielisestä sanasta "basileus", kuningas. Sitä onkin sanottu kuninkaiden yrtiksi.
Muista itämaisista yrteistä poiketen basilika menestyy lähes kaikkialla Euroopassa, vaikka onkin erittäin hallanarka ja kärsii kylmyydestä jo +5C :ssa. Basilika on erittäin arka kylmälle ja vedolle, se säilytetään huoneenlämmössä mielellään vesiastiassa.
Kotipuutarhassa basilikaa voi käyttää karkotekasvina torjumaan tuholaisia. Parvekkeella ja ovenpielissä basilika estää kärpäsien tuloa sisälle.
Basilikan maku on pehmeä ja muille mausteille tilaa antava. Se on hyvä mauste korvaamaan suolaa ja pippureita. Vaikka basilikaa pidetään ennen kaikkea tomaattiruokien mausteena ja valkosipulin seuralaisena, se sopii lähes kaikkeen maustamiseen. Sitä voi käyttää salaatteihin, papu-, herne-, peruna-, sieni-, kala- ja liharuokiin sekä myös leivonnassa. Basilikan oksat sopivat hyvin lisättäväksi viinietikka- tai ruokaöljypulloon makua antamaan.
Basilikan maku johtuu sen sisältämistä eteerisistä öljyista, jotka haihtuvat helposti ruuanlaitossa. Siksi se kannattaa lisätä ruokaan vasta ruuanvalmistuksen loppuvaiheessa.
Basilikaa ei tule leikata veitsellä, vaan se on parempi repiä, sillä se mössöytyy leikkulautaa vasten ja samalla häviää haihtuvia aromeja.
PEHMEÄLEHTINEN KERÄSALAATTI (Lactuca sativa)
Keräsalaatti polveutuu villisalaatista, jota kasvaa Etelä-Euroopassa, Vähässä Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa. 1400-luvulla salaatti tuotiin Englantiin, mistä se on levinnyt Pohjoismaihin.
Keräsalaatti on yksi suosituimpia salaattejamme. Se kuuluu mietoihin salaatteihin ja muodostaa pyöreän, pehmeälehtisen kerän. Keräsalaatin lehdet ovat ohuet ja maukkaat. Keräsalaattia käytetään pääasiassa tuoresalaateissa, voileipien päällä ja ruokien koristelussa.
Keräsalaatti säilytetään kylmässä +2 - +5 asteessa, mielellään muovipussissa jonne on laitettu muutama vesitippa kuivumista ehkäisemään.
LOLLO ROSSO -salaatti (Lactuca sativa var. crispa)
Lollo rosso -salaatin poimuiset ja rapeahkot lehdet ovat uloimmilta osiltaan punertavat. Löyhärakenteisen kerän sisältä lehdet ovat vaalean vihreät. Salaatin lehdet ovat poimuiset, reunat kiharaisen ripsureunaiset. Maku on mieto. Värikkyytensä ja kauniin ulkonäkönsä takia Lollo rossoa käytetään paljon koristelussa ja salaattisekoituksissa.
Vihreää samannäköistä salaattia kutsutaan Lollo biondaksi.
Säilytetään kylmässä +2 - +5 asteen lämpötilassa, kosteassa ja haihtumiselta suojattuna.