Comment

Osuuskunnan kasvihuoneen osien rakennus Toivon biodynaamisella maatilalla

Terve! Olen puutarhuri Tuomas Heinämäki ja yksi kesän 2012 viljelijöistä (30 h/viikko) Omapelto hankkeessa Vantaalla. Tiistaina 3.4.12. lähdin Heinolaan Toivon biodynaamiselle maatilalle rakentamaan Herttoniemen ruokaosuuskunnalle tulevia kasvihuoneen osia. Kasvihuone tulee olemaan n. 100 m² kokoinen ja se pystytetään kesän aikana Vantaan peltojen läheisyyteen Mustoseen. Mustonen on 3000 m² kokoinen puutarhatila, jonne on tarkoitus rakentaa hyötypuutarha osuuskunnalle. Hyötypuutarhaan tulee kasvihuoneen lisäksi salaatit, yrtit, kurpitsat, maa-artisokat, marjapensaita ja hedelmäpuita.

 

Puurimat liimattiin ja ruuvattiin kiinni toisiinsa.Valmiiksi sahatut puurimat   pingotettiin puristimilla muottiin.

 

Ruokaosuuskunnan kasvihuoneen kaaret, tuuletusluukut ja ovet odottavat Toivon tilalla pystytystä. Mustosen puutarhan tulee kuivua kunnolla ennen kuin maa-aineet päästään sekoittamaan ja levittämään. Tämän jälkeen alkaa viherrakennus ja kasvihuoneen pystytys. Katsotaan saadaanko sinne loppukesäksi jo omat kurkut, tomaatit ja basilikat vai meneekö kasvihuoneen hyötykäyttö vasta keväälle 2013, jolloin se toimii osuuskunnan omana taimikasvatushuoneena.

 

 

Comment

Comment

Kaupunkilaisten oma pelto etsii tuottajaa vapaaehtoistyöhön

Kiinnostaako sinua crowdsourcing, kaupunkiviljely ja yhteisörahoitus??? Kaupunkilaisten oma pelto etsii tuottajaa

Tarjoamme mahdollisuuden seurata uudenlaisen maatalouden syntyä ja upean oppimismahdollisuuden. Tarjoamme tutustumisen uudenlaiseen liiketaloudelliseen malliin, joka pohjautuu csa:han (community supported agriculture). Pääset mukaan toteuttamaan  crowdsourcingia, kaupunkiviljelyä ja yhteisörahoitusta.

Tuottajana järjestäisit erillaisia tempauksia yhdessä aktiivisten osuuskuntalaisten kanssa. Pop-up kyläkauppoja & kauppa-autoja, kekrijuhlia ruokaosuuskuntalaisille, perunanistutustalkoita, etsisit sponsoreita projektille, tekisit uuden sadonjakopisteen  ja järjestäisit kesäjuhlia pellolle. Eli haastavia töitä olisi pitkin vuotta tarjolla. Ja pääsisit jalkauttamaan myös omia ajatuksiasi ja ideoita tapahtumiksi tai yhteisöllisyyden parantamiseksi.

Valitettavasti emme voi tarjota palkkaa, mutta sitäkin arvokkaampaa kokemusta. Harjoittelujakson voi sovittaa ajalle huhtikuu 2012 - lokakuu 2012.

Kaupunkilaisten oma pelto on Herttoniemen ruokaosuuskunnan projekti. Projektin rahoittavat tavalliset kotitaloudet, jotka ovat sijoittaneet tulevaan satoon etukäteen. Kaupunkilaisten oma pelto on suomen ensimmäinen CSA- hanke (Community Supported Agriculture).

Kaupunkilaisten oma pelto esittelyanimaatio

http://vimeo.com/34777184

Vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää osoitteeseen ruokaosuuskunta@gmail.com 22.3. mennessä

(otsikoi viesti TUOTTAJA-sanalla)

Lisätietoja: Olli Repo, olirepo@gmail.com

Comment

Comment

Ruokaosuuskunnan tuotteet 2011

Viime vuonna jaettiin osuuskuntalaisille sekä oman  pellon satoa että täydennykseksi hankittuja luomutuotteita. Tässä vertailua: Mitä hakija sai (pieni sato-osuus) ja vertailu marketin ei-luomu -hintoihin. Lopputulos: Tuotteita sai 194 e arvosta. Koska luomu on yleensä vähintään 2 x kalliimpaa, saa tämänkin hinnan kertoa ainakin 2:lla päästäkseen siihen summaan, mitä olisi luomukaupassa  saanut tuotteista maksaa.

- Kiitos Helena tarkasta kirjanpidosta!

2.8.2011

tuote / määrä / normituotteen päivän hinta marketissa /määrän hinta ostettuna marketista /muuta

 

persilja / 0,080 kg / 46,39 kg / 3,7112 €

kruunutilli / pikku nippu 0,020 kg / 56,33 kg / 1,1266 €

vihreä kesäkurpitsa / 0,528 kg / 1, 59 kg / 0,83952 € / vrt. luomu 2,99 kg marketissa

iisoppi / pikku nippu / (kuivattu iisoppi Virukeskuksen apteekissa noin 11 senttiä/g) / 2,20 €

pinaatti / 0,054 kg / 19,07 kg / 1,02978 €

8,9071 €

 

9.8.2011 2. jakopäivä.

 

Kesäkurpitsaa (n. puolikas keskikokoisesta kurpitsasta) 0,269 kg / 1,89 kg / 0,50841 €

Salviaa ja timjamia yht. 9 g / n. 60 e/kg / 0,55 €

Perunaa (varhaisperuna Timo) 0,75 l / 2 € l (Ketosella hakaniemen torilla) / 1,50 €

Pinaattia 0,048 kg / 19,66 kg / 0,94368 €

3,54209 €

 

16.8.2011 Sadonjako

 

1 l perunoita 2 €

pieni pussi persiljaa 1,50

1 pieni punainen kyssäkaali 2€

sipuli 0,125 kg // 0,175 €

maissi 0,953 kg // 3,812

keltainen kesäkurpitsa 0,468 kg // 0,936 €

iisoppi 0,016 kg // 1,76

pinaatti 0,129 kg // 2,53614

14,71914 €

 

23.8.2011 Sadonjako

 

Kesäkurpitsa 0,429 kg / 2,09 €/kg / 0,89661 €

Sipuli 0,160 kg / 1,40 / 0,224

Peruna 2 l / 2 € l / 4,00 €

Parsakaali 0,325 kg / 3,79 / 1,23175

Kurkku 0,173 kg / 2,25 / 0,38925

Maissi 0,316 kg / 4,00 / 1,264

8,00561 €

 

30.8.2011 sadonjako

 

2 l perunaa 4 €

500 g kesäkurpitsa 1,10 €

7 omenaa ~ 1 kg, 3,50 €

30 g persiljaa 1,40 €

30 g yrttejä 1,80 €

11,80 €

 

6.9.11 sadonjako.

 

Varhaisperuna 5 l (= 3,746 kg) = 10 €

Kesäkurpitsa 0,456 kg x 2,20 = 1,0032 €

11,0032 €

 

 

Sadonjako 13.9.2011

 

Varhaisperuna 6 kg = 9 l, = 18 €

Purjo 0, 202 kg x 2,35 =  0,4747 €

Lanttu 0,684 kg x 1,05 = 0,7182

Papu 0,370 kg x 9,70 = 3,589

Punajuuri 0,480 kg x 0,85 = 0,408

Porkkana 0,710 kg x 1,05 = 0,7455

Omena 1,070 kg x 3,50 = 3,745

27,6804 €

 

Sadonjako 20.9.2011

 

Vihreä salaatti 365 g 2,20 €

Varsiselleri 250 g 1,39 €

Pinaatti 70 g 1,38 €

Sipuli 550 g 0,55 €

Pikku punajuuret 950 g

Punajuuret 500 g yht. 1.16 €

Omenat 850 g 2,42 €

Porkkanat 580 g 0,54 €

Perunat 1760 g 2,20 €

11,84 €

 

Sadonjako 27.9.2011

 

Varsiselleri 200 g 1,11 €

Persilja 35 g 1,50 €

Peruna 2860 g 3,58 €

Omena 2020 g 5,76 €

Lanttu 750 g 0,79 €

Kyssäkaali 450 g 1,26 €

Porkkana 740 g 0,69 €

14,69 €

 

Sadonjako 4.10.2011

 

Porkkana 1,370 kg > 1,2741 €

Peruna 2 kg > 2,50 €

Omena 2,5 kg x 2,85 > 7,125 €

10,8991 €

 

Sadonjako 11.10.2011

 

Mangoldi (vaihdoke /kaali) 95 g x 11,50 > 1,0925 €

Sipuli 540 g x 1,40 > 0,756 €

Punajuuri 400 g > 0,40 €

Peruna 1,5 kg x 1,25 > 1,875 €

Lanttu (toinen vaihdoke /porkkana) 1,7 kg > 1,70 €

5,8235 €

 

Sadonjako 18.10.2011

 

Spagettikurpitsa 2,8 kg (x 6 €/kg) > 16,80 €

Omena 1,1 kg x 2,85 > 3,135 €

Peruna 2,5 kg x 1,25 > 3,125

Palsternakka 0,160 kg x 5,45 > 0,872 €

Kukkasipulit 0,250 kg/ 7 kpl 4,20 €

28,132 €

 

Sadonjako 25.10.

 

Peruna 1,410 kg > 1,7625 €

Omena 932 kg > 2,6562 €

75 cl omenatuoremehupullo 3 €

3 valkosipulia 90 g > 0,80 €

8,2187 €

 

+ 23 kg perunoita > 28,75 €

 

KAIKKI YHTEENSÄ 194 EUROA MARKETIN EI-LUOMUN HINNOILLA ARVOSTETTUNA

 

 

 

 

 

Comment

1 Comment

Ruokaosuuskunta etsii puutarhuria, työmyyrää ja harjoittelijoita

Kaupunkilaisten oma pelto etsii Korsoon PERSONAL FARMERIA

vastaamaan pellon ja puutarhan suunnittelusta ja tuotannosta. Puutarhurin pitää pystyä itsenäiseen työskentelyyn sekä ohjaamaan työharjoittelijoita ja talkoolaisia. Työnkuva on vastata koko tuotannosta; suunnittelusta siemenien tilaamiseen ja sadon korjuuseen asti. Personal Farmer osallistuu ruokaosuuskunnan hallituksen työskentelyyn ja pitää blogia, jota osuuskuntalaiset seuraavat. Luomuviljely on sinulle tuttua ja mielekästä. Olet vastuuntuntoinen ja sosiaalinen tapaus. Apunasi on työmyyrä ja 3-5 harjoittelijaa.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haasteellisen työpaikan uudenlaisessa suburbaanissa yhteisössä. Työsuhde on määräaikainen projektin kausiluonteisuudesta johtuen. Työt alkavat maaliskuussa 2012 ja jatkuvat lokakuuhun 2012.

TYÖMYYRÄÄ

Ohdakkeet, lehmänlanta, kottikärryt, uteliaat osuuskuntalaiset, luomu, talkoot saavat sinut innostumaan. Etsimme todellista työmyyrää Personal Farmerin apulaiseksi ja oikeaksi kädeksi. Hands on! asenne riittää pitkälle. Olet huolellinen ja ahkera.

Tarjoamme työtä pelkäämättömälle maanviljelystä kiinnostuneelle hienon työpaikan Personal Farmerin apulaisena. Opit avomaaviljelystä kaiken ja olet alusta asti rakentamassa hyötypuutarhaa. Työsuhde on määräaikainen projektin kausiluonteisuudesta johtuen. Työt alkavat huhtikuussa 2012 ja jatkuvat lokakuuhun 2012.

3-5 VILJELIJÄ-HARJOITTELIJAA

Saat tehdä kaikkea. Mikään ei ole vielä valmista. Ei ole vastauksia: näin olemme täällä tilalla aina tehty. Ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tekemään töitä pellolla sekä näkemään, kuinka vanha hyötypuutarha herätetään henkiin. Viljelemme luonnonmukaisesti ja monipuolisesti, näin harjoittelijat tulevat oppimaan monipuolisiksi ammattilaisiksi.

Tarjoamme mahdollisuuden seurata uudenlaisen maatalouden syntyä ja upean oppimismahdollisuuden. Tarjoamme ammattilaisen opettajan ja tutustumisen uudenlaiseen liiketaloudelliseen malliin, jossa kuluttajat ovat mukana jo alkutuotannossa. Valitettavasti emme voi tarjota palkaa, mutta sitäkin arvokkaampaa kokemusta. Harjoittelujakson voi sovittaa ajalle helmikuu 2012 - lokakuu 2012.

Lisätietoja: Olli Repo, olirepo@gmail.com

Vapaamuotoiset työhakeemukset palkkatoiveineen viimeistään 10.1.2012 osoitteeseen

ruokaosuuskunta@gmail.com (otsikoi viesti REKRY-sanalla)

Kaupunkilaisten oma pelto on Herttoniemen ruokaosuuskunnan projekti. Projektin rahoittavat tavalliset kotitaloudet, jotka ovat sijoittaneet tulevaan satoon etukäteen. Kaupunkilaisten oma pelto on suomen ensimmäinen CSA- hanke (Community Supported Agriculture). Lue lisää www.ruokaosuuskunta.fi tai FB:sta (kaupunkilaisten oma pelto)

1 Comment

2 Comments

Pop-up kyläkauppa on tour 26.- 27.11.2011

Kyläkauppa on tourLähiruokaa lähiöön! Kyläkauppa lähtee kiertueelle kauppa-autona la 26.11. ja su 27.11. Mökkiteiltä tuttu kauppa-auto kiertämään Helsingin lähiöitä. Auto on lastattu lähi- ja luomutuottajien tuotteilla.

Kauppa-autoon on tulossa erittäin kattava valikoima luomu- ja lähituottajien herkkuja: luomu naudanlihaa, luomu kotiruokaa, luomu hunajaa, tuoretta leipää, glögiä, hilloja, 100% omenamehua, tuore lähipastaa, luomu oliiviöjlyä, kuivattuja sieniä, luomu juureksia (porkkana, palsternakka, kaali, punajuuri, lanttu), luomu kananmunia, kyytönmaitoa, luomu kuivattuja mausteyrttejä, säilykkeinä: savuahventa, -muikkuja ja -särkeä plus ahven- ja muikkukukkoja,  luomuperunaa, lähiruokakirjoja jne.

Kauppa-autossa on myytävänä myös pienten panimoiden keskiolutta.

26.11. Lauantain reitti

Pysähdys 20 min. per paikka

10:00 Herttoniemi Hiihtomäentie 34 (Hirvenpäänmajan kohta)

10:26 Kulosaari 1 Kulosaaren puistotie (Metroaseman parkkipaikka)

10:52 Kulosaari 2 Risto Rytin tie 18 (leikkikentän kohdalla)

11:22 Herttoniemenranta Laivalahdenkaari 4 (Kappelin edessä, iso parkkipaikka)

11:49 Laajasalo Reiherintie 7 (Extra bussipysäkki)

12:15 Yliskylä Kuvernöörinkuja 6 (Laajasalon kirkon parkkipaikka)

12:45 Roihuvuori Roihuvuorentie 26 (Kirkon parkkipaikka)

13:15 Itäkeskus Visbynkatu (Citymarketin ja Toyotan välissä)

13:40 Rastila Karavaanikuja (Leirintäalueen kääntöpaikalla)

14:15 Vuosaari Porslahdentie 1 (Bussien kääntöpaikka)

14:42 Mellunmäki 1 Kaunispääntie (Islam-keskuksen viereinen parkkipaikka)

15:07 Mellunmäki 2 Mellunmäenraitio 4 (Mellunkylän metroaseman parkkipaikka)

15:32 Rajakylä Maratontie 26 (Kioski-Pitserian parkkis)

16:02 Jakomäki Jakomäenkuja 2 (Jakomäen ostari)

16:37 Tapanila Päivöläntie 40 (Tapanilan Tori)

17:07 Malmi Latokartanontie 14 (Haaga-Helian parkkipaikka)

17:33 Pihlajamäki Moreenitie (Ostari)

17:58 Viikki Kevätkatu (Ekoviikki)

18:24 Siilitie Siilitie (Bussi 81 päättäri)

19:00 Kauppa-auto kiinni

27.11. Sunnuntain reitti

10:00 Vanhankaupunginlahti Katariina Saksilaisenkatu 14 (sähkölinjojen alla)

10:27 Toukola Intiankatu 1 (Asukastila Kääntöpaikan edessä)

10:54 Vallila Punkaharjunkatu 2 (Paavalin kirkon ja leikkikentän välissä)

11:22 Pasila Pyöräilystadion (Velodrom parkkipaikka)

11:52 Käpylä Käpyläntie (Liikenneympyrän kupeessa, musiikkiopiston lähellä)

12:28 Pohjois-Haaga Poutunkuja (Laajasuon liikuntapuiston rakeinteilla oleva parkkipaikka)

13:01 Ruskeasuo Nauvontie 8 (Invalidiliitontalon edessä)

13:31 Töölö Paavo Nurmen tie (Stadikan parkkis)

14:15 Punavuori Hietalahdentori

15:15 Hakaniemi Hakaniemenranta (Ravintolalaiva Väiskin edessä)

15:40 Suvilahti Kaasutehtaankatu 1

16:20 Herttoniemi Mäyrätie 2 (Montessori-leikkikoulun edusta)

Ja Googlemapsissä:
FB:
Kysymykset ja reittitiedustelut numerosta 050-5715032 / Olli

 

 

2 Comments

Comment

Perunannostotalkoot osa II

   

Ensimmäiset perunannostotalkoot olivat menestys! Perunoita jäi kuitenkin peltoon vielä 20 riviä. Niinpä uusimme talkoot sunnuntaina 25.9. klo 11-18. Jos jäit viimeksi vaille reipasta talkoopäivää tai huumaannuit peltotyön tunnelmasta, tilaisuutesi on nyt. Lapset ja riskejä kavereita voi ottaa mukaan :)

Tarjoamme talkoosapuskat;  kahvit ja teet kannattaa keittää kotona termariin.

Ilmoittaudu 22.9. lähetettyyn googledocsiin ruokailun mitoittamiseksi.

Comment

Comment

Perunannostotalkoot omalla pellolla

Lauantaina 17.9. nostamme talviperunat eli Nicolat. Tavoitteena on saada kaikki 5000 kg ylös, puhdistetuksi, pakatuksi ja varastoon, eli hommia riittää kaikille kynnellekykeneville. Lapset voi ottaa mukaan.  Onneksi lauantaiksi luvataan aika hyvää säätä :) Talkoolaisille on tarjolla Börjen kasviskeittoa, kahvia, teetä, sekä jälkkäriksi Hilkan pannukakkua ja omenasosetta. Tervetuloa ahertamaan pellolle ja nauttimaan perunannoston megatalkoitten tunnelmasta!  Ruokailun mitoittamiseksi ilmoittaudu Ruokaosuuskunnan 9.9. lähettämään googledocsiin.

Comment

3 Comments

POP UP -kyläkauppa 3.-4.9. Hertsikassa

Pop-up -kyläkauppa nyt uudessa osoitteessa, Hiihtomäentie 37, Erätori. (Tila on entinen Rainen kiska, jossa on viime aikoina toiminut Putki-Kitti.) Kyläkauppa auki vain 2 päivää, la ja su klo 12-18. Lauantaina ehkä myöhempäänkin, jos tavaraa riittää.

Tule ostamaan leipää, pullaa, kalaa, lihaa, kasviksia, öljyä, mehuja, hilloja, yrttejä, hunajaa, jauhoja yms. Kaikki lähi- tai luomutuotteita.

Myös kyläkahvila, josta saa jopa perinteistä pullamössöä!

Samalla mietimme, haluaisimmeko tämän tilan Herttoniemen kylätilaksi ja mitä kaikkea talossa voisi tehdä. Tule paikalle ideoimaan ja tekemään ehdotuksia! Haluaisitko sinä tai yrityksesi/ yhdistyksesi harrastustilaa, työtilaa, tapaamispaikan, kahvilatilaa ...?  Tehtäisiinkö kylätilasta Paikallispumppu, joka pumppaa toimintaa asukkailta asukkaille? Miten voisimme kustantaa vuokran?  - Tilaa ei anna kukaan meille ilmaiseksi.

flyerA4 kyläkauppa

3 Comments

Comment

Viikon resepti: Kesäkurpitsafrittatat

Viimeisimmässä satokorissa oli kesäkurpitsaa, ja seuraavassa takuulla myös! Sen kunniaksi kesäkurpitsafrittatan eli munakkaan resepti ihanasta Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville - kirjasta, joka on erittäin suositeltava kaikille osuuskuntalaisille! Kirja sisältää herkullisia ruokaohjeita, joiden hiilijalanjälki on kevyt ja ainekset sesonginmukaisia. Kesäkurpitsafrittataa on hiukan muokattu viimeisimmän satokorin mukaiseksi, lisäämällä mausteeksi tuoretta timjamia.

Kesäkurpitsafrittata

20 pikkumunakasta tai 1 iso munakas 1 kesäkurpitsa 6 kananmunaa ¾ dl soijamaitoa 2 valkosipulin kynttä 2 tl tuoretta timjamia hienoksi hienonnettuna ½ tl mustapippuria ¾ tl suolaa ½ dl oliiviöljyä paistamiseen /Raasta kesäkurpitsa ja hienonna valkosipulin kynnet. Paista kesäkurpitsaa, valkosipulia, timjamia ja suolaa mustapippuria pannulla öljyssä muutama minuutti ja anna seoksen jäähtyä hetki. /Sekoita rikotut kananmunat, soijamaito ja kesäkurpitsaraaste. /Paista seoksesta pikkumunakkaita lettupannulla. Voit paistaa myös yhden suuren munakkaan. CO2e-päästöt (kg CO2e) RAAKA-AINEET YHTEENSÄ 1,22 VALMISTUS 0,07 YHTEENSÄ 1,30 PER ANNOS 0,32

Comment

2 Comments

Herttoniemen ruokaosuuskunta aloitti sadonjaon

Herttoniemen ruokaosuuskunta jakoi satoa ensimmäistä kertaa 2.8.2011. Pellolta tuotiin kesäkurpitsaa, pinaattia, tilliä, persiljaa, puutarhakurkkua ja yrtti-iisoa. Kaikkiaan 105 innokasta osuuskuntalaista haki tuotteita Green Garageksi muutetusta autotallista Karhutieltä. Tunnelma oli iloinen ja jako sujui hyvin, kiitos reippaan talkooväen ja upeiden osuuskuntalaisten. Suurin kiitos puutarhurillemme Susannalle, joka on paiskinut ahkerasti töitä pellollamme!

Takapihalla järjestettiin samaan aikaan pop-up luomumarkkinat, joilta sai ostaa pensasmustikkaa, parsakaalia, tomaatteja yms.

2 Comments